Hei ja tervetuloa lukemaan blogiani!

Aihe on varmasti ihastusta ja vihastusta herättävä hamppu. Kaikki blogin sisältö on kirjoitettu minun näkökulmastani asiaan.

Tässä artikkelissa kerron itsestäni ja siitä, miten minusta tuli hampun ystävä :)

Olen 25v suomalainen naisenalku suurehkosta kaupungista. Lopetin koulut keväällä 2013 ja etsin tällä hetkellä töitä. Hamppu on ollut osa elämääni 3 vuotta ja olen lopettanut muiden päihteiden käytön. Tutustuin hamppuun ollessani vaihdossa ulkomailla. Ennen lähtöäni olin suomalaisen koulutusjärjestelmän aivopesemä maalaisjuntti, joka ei tiennyt hampusta juuri mitään, mutta pelkäsi eikä ikinä aikonut koskea huumeisiin. Yllätyksekseni vaihdossa huomasin, että lähes kaikki samanikäiset nuoret olivat kokeilleet hamppua. Vanha minä oli järkyttynyt, mutta ennen kuin tiesin ystävieni hamppukokeiluista he olivat vaikuttaneet tolkun ihmisiltä. Tästä päättelin, että kyseessä ei ole vahva koukuttava päihde ja myös porttiteoria kumoutui kertaheitolla.

En kuitenkaan rynnännyt suuna päänä polttamaan jointtia, vaan tein ensin kaksi kuukautta tutkimustyötä hampusta. Ensimmäinen kokeilu oli mahtava ja tällä tiellä ollaan :) suosittelen jokaista tutkimaan asioita eikä vain hyväksymään kaiken, mitä valtion taholta sanotaan.